Opiskelu ja työskentely
Niemenkatu 73
Niemenkatu 73

LAMKin kampusalue muodostuu Niemenkadun ja Mukkulankadun kampuksista.

LAMK on toiminut Niemenkadulla jo vuosia ja toiminta jatkuu siellä myös tulevaisuudessa. Mukkulankadulle kesällä 2018 valmistuvat uudet tilat täydentävät NiemiCampusta ja siitä muodostuu LAMKin pääpaikka.

Niemenkatu 73:n tiloihin voi tutustua 360-palvelun avulla. Mukkulankadun kampuksen 360-kuvaus tapahtuu marraskuussa.

Oppimistilat
Oppimistilat

Oppimistiloja sijaitsee ympäri kampusta kahdessa eri kerroksessa. Muunneltavat oppimistilat taipuvat moneen. Tilat kampuksella ovat jaettu varattaviin ja vapaasti käytettäviin tiloihin.

Varattavissa tiloissa pystyy työskentelemään kyseiseen tilaan tarkoitetulla tavalla. Suuremmatkin ryhmät pystyvät työskentelemään näissä tiloissa.

Vapaasti käytettävissä tiloissa pystyy opiskelemaan itsenäisesti tai ryhmässä. Erityisesti tilat sopivat pienryhmätyöskentelyyn.

Kartasta näet varattavat oppimistilat.

1. kerroksen kartta

2. kerroksen kartta

Tiloihin voi tutustua kätevän 3D-työkalun avulla.

Erityistilat, pajat & labrat
Erityistilat, pajat & labrat

Erityistila (tietoverkkolabra) C232
Oppimistila (digi) C236, 237
Erityistila (palvelinhuone) C231, C230
Oppimistila (digi) C224
Oppimistila (digi) C225
Erityistila (ohjelmistotekniikka ja visualisointi) C220
Erityistila (lume) C221
Erityistila (luma) C226
Suurkuvatulostustiloja 5 kpl (2D & 3D tulostus) A239, A241- A243
AV-tuotantoyksikkö
Erityistila (äänitysstudio) A217
Limuradio A124
Erityistila (äänityöasema 1) A216
Erityistila (videon värimääritys ja jälkikäsittely) A227
Erityistila (leikkaamo 1) A215
Erityistila (leikkaamo 2) A219
AV-yksikön konehuone A218
Erityistila (screening) A220
Erityistila (kuvatuotantolabra 1A,1B,2A) A221, A222, A223
Studion valovarasto A233
Erityistila (green room) A234
Erityistila (kuvankäsittely) A237
Erityistila (valokuvalabra) A239
Auditorio
Auditorio

Kampuksella on auditorio, jonka voi jakaa kolmeen osaan.

Koko auditorio on kooltaan 1 190 m2 ja sisältää 600 istumapaikkaa.

Kaksi pienempää auditoriota ovat kooltaan 250 m2.

Kaikki auditoriot ovat yhdistettävissä keskenään tai helposti muunneltavissa tehokkaiksi kokonaisuuksiksi.

Hiljaiset tilat
Hiljaiset tilat

Kampuksella sijaitsee viisi hiljaista tilaa, jotka on nimensä mukaisesti tarkoitettu hiljaiseen työskentelyyn. Kun kaipaat hetken hiljentymistä ja palan rauhaa ympärillesi, niin tila on vapaasti käytettävissäsi.

  • Yhteinen hiljainen työtila: A140
  • Henkilökunnan hiljaisia työtilat: C205 ja C208, C239, D261
Co-working -työskentelypisteet
Co-working -työskentelypisteet

Helposti muokattavat co-working -tilat sijaitsevat kampuksen pääkäytävillä. Kaikille avoimet tilat soveltuvat niin yksilö- kuin pienryhmätyöskentelyyn, kohtaamisiin, taukoiluihin kuin väliaikaisiksi näyttelytiloiksi.

Tilojen varaus
Tilojen varaus

Kampuksella on paljon kohtaamistiloja, joita ei tarvitse varata.

Henkilökunta pystyy varaamaan varattavia tiloja Peppi-järjestelmän avulla.

Varaustilanteen näkee

Myös muita varausjärjestelmiä on tulossa myöhemmin.

Henkilöstötilat
Henkilöstötilat

Henkilöstölle tarkoitetuista monitilatoimistoista tulee tunnelmaltaan ja kalustukseltaan erilaisia. Kampuksella on neljä erilaista työskentelyvyöhykettä, erilaisiin tarpeisiin.

Avoimen vuorovaikutuksen vyöhyke – ”Vilinä” / ”Social”

  • Tauon paikka – ota kuppi kahvia tai lämmitä eväät, samalla tapaat kollegoita.
  • Co-working paikka – ideoi, oivalla, verkostoidu, kohtaa!
  • Äänenkäyttö on sallittu!

Lyhytaikaisen pistäytymisen vyöhyke – ”Hetkelä” / ”Stop’n’Go”

  • Hetkisen paikka – täällä voit käydä vaikkapa lukemassa meilit tai päivittämässä itsesi LAMKin ja maailman uutisista!
  • Myös satunnaisten kohtaamisten paikka!
  • Nämä eivät ole varsinaisia työpisteitä, vaan esimerkiksi läpikulkutiloja tai vaikkapa kopiointi- tai tulostustiloja.

Intensiivisen yksilötyön vyöhyke – ”Tyynelä” / ”Focus”

  • Oman työn paikka – täällä teet yksin tehtävää, keskittymistä vaativaa ajatustyötä, ilman keskeytyksiä ja häiriöitä!
  • Täällä on tavoitteena työskennellä rauhassa ja hiljaisuudessa – puhuthan puhelut ja pidät kokoukset muualla!

Intensiivisen yhteistyön vyöhyke – ”Ryhmälä” / ”Together”

  • Täyden tekemisen paikka, yhdessä tai yksin muiden saavutettavissa!
  • Kutsu kaveri tai mene yksin – tämä on myös lyhyen ad-hoc yhdessä työstämisen paikka. Varaathan pidemmille palavereille kohtaamistilan.
  • Äänenkäyttö sallittu toiset huomioiden – voit siis vastata puhelimeen tai pitää Skype-tapaamisen. Pidemmät puhelut kannattaa hoitaa puhelinkopissa ja pidemmille Skype-tapaamisille voi varata esimerkiksi yhden hengen tila, sopin.

Jokaisessa monitilatoimistossa on nykypäivän mukaiset työpisteet eli sähkötyöpöytä ja ergonomisesti säädettävä työtuoli.

Työpisteissä tulee olemaan kolmenlaisia varustelutasoja:

  • Pistäytymispiste, jossa ei ole näyttöä eikä näppäimistöä
  • Työpiste, jossa on telakka, näyttö, näppäimistö ja hiiri
  • Työpiste, jossa on 2–3 näyttöä, telakka, näppäimistö ja hiiri
Näyttelytilat
Näyttelytilat

Kampuksen 1. kerroksen ravintola-alueella noin 80 neliön näyttelytila. Lisäksi eri puolilta kampusta löytyy erilaisia näyttelypisteitä sekä vitriinejä.

Kokoontumistilat
Kokoontumistilat

Kokoontumistiloja sijaitsee ympäri kampusta. Niitä voi varata Pepin kautta.

Huomaathan hyödyntää myös kampuksen avoimia co-working alueita.